Lohjan keskustan kaupallinen tulevaisuus
Lohjan kaupunkia sanotaan nauhakaupungiksi. Se on rakentunut valtatie 25:n (tuleva kehä V) varrelle siten, että nykyään kaupungista on eroteltavissa useampi kaupallinen keskus: varsinainen keskusta, Lempolan kauppapuisto, Tynninharjun alue sekä Virkkala. Vanha Lohjan aseman merkitys kaupallisena keskuksena on vähentynyt vuosi vuodelta ja tänä vuonna asemalta loppuva K-kauppa vain alleviivaa tätä kehitystä.
Lohjan kaupungin maantieteellinen sijainti on toisaalta haastava mutta toisaalta palkitseva - kaupunki sijaitsee lähellä PK-seutua, kuulumatta siihen suoranaisesti, koska Lohjalle ei pääse rautateitse... muuten kuin puuna ja tavarana. Lohjalle pääsee moottoritietä, mutta taas toisaalta samaa moottoritietä pääsee suoraan Helsinkiin-Turkuun, joten miksi pysähtyä Lohjalle ,paitsi jos asuu Lohjalla.
Lohjalaiset ja Helsingin seutu
Lohjalta ajaa Helsingin keskustaan 45-60 minuutissa ostoksille ja Espoon ostoskeskuksiin ja Vantaalle nopeamminkin ja kohtuullisen moni lohjalainen käyttää näitä ostosparatiiseja muun kuin päivittäistavaran ostamiseen.. ja toinen jatkuvasti kasvava ostoskäyttäytyminen on internetostaminen eli tulevaisuuden Lohjan keskustaa ajatellessa pahimmat kilpailijat lienevät internet ja PK-seutu - varsinkin jos Lohjalle muuttaa lisää asukkaita Kirkkonummelta, Espoosta ja Helsingistä ja joille jää työpaikka PK-seudulle ja joilla on jo tavallaan vakiintuneet ostosreitit tutuissa kohteissa.
Lohjan keskustan kehittäminen
Lohjan keskustaa pitää kehittää sellaiseksi että ensisijaisesti lohjalainen haluaa käydä siellä ostoksilla ja toisssijaisesti, että Lohjan talousalueen kesäasukkaat haluavat ja tietävät tulla ostoksille Lohjalla. Muut kohderyhmät kuten turistit, ohikulkijat ja tulevat lohjalaiset eivät ole ensisijaisia kohteita tässä ajattelussa.
Millä sitten saadaan ostoskäyttäytyminen muuttumaan? Siihen toimii aivan looginen ajattelu: ensinnäkin palvelut ja tuotteet pitää olla tasoltaa kohdallaan. Kun perusta on valmis, tulee tämän perustan sisältö tuoda esille mahdollisille ostajille (printti, netti, tapahtumat...). Kun näillä toimilla on saatu mielenkiinto heräämään on aika tehdä palveluista ja tuotteista haluttavia jotta ostajien mieleen syntyisi tahto ja halu ostaa, joka sitten johtaisi varsinaiseen ostamiseen. Ja jotta tuo ostaminen syntyisi Lohjalta, pitää syiden olla paremmat kuin, että ostaja tekisi hankinnan internetissä tai ajaisi kaksi tuntia autolla tehdäkseen ostokset naapurikaupungissa.
Paikallinen yrittäjyys
Paikalliset yrittäjät, pienyrittäjyys on jokaisen nykyisen taloudellisen ajattelun omaavan maan perusta. Myös Lohjan tulevaisuuden suurin mahdollisuus ja potentiaali on pienissä yrittäjissä. Kun näiden pienten yrittäjien voimavarat, kaupungin tahtotila, rakennusfirmojen hankkeet ja isompien kauppaketjujen mieliala saadaa Lohja-positiiviseksi on Lohjan keskustan tulevaisuuden hankkeille ja tulevaisuuden näkymille paremmat mahdollisuudet.
Lohcase
Lohjan Keskustan Kehittämisyhdistys LOHCASE ry perustettiin Lohjan
keskustatoimijoiden yhteistyöelimeksi vuonna 2003. Vuodesta 2003 vuoteen 2012 yhdistyksen toiminnanjohtajina ovat toimineet naiset. Vuosi 2012 tuo tähän historiaan muutokset - vain tulevat kuukaudet näyttävät tuoko tuo muutos mitään muutosta LOHCASEn tulevaisuuteen.

Kommentoi