Lohjalainen yrittäjä - menneisyys ja nykyisyys
Kirjoitin tämän tekstin alunperin paikallisen yrittäjäyhdistyksen jäsenkirjeeseen, mutta hetken mietittyäni ajattelin sen myöskin täällä julkaista.
Pidä itsestäsi huolta
Sanotaan, että Suomi elää viennistä ja niinhän se tavallaan onkin, mutta matalammalla tasolla, täällä yksinyrittäjän tasolla, ajatusmaailma on monilla hieman erilailla suuntautunut.
Verot nousevat, kulut kasvavat, kilpailu kiristyy - nyt tarvitaan uusia, positiivisia ideoita ja puheen aiheita. Yksi positiivinen aihe voisi olla esimerkiksi Lohja!
Lohja on eteläsuomalainen kasvava pieni kaupunki, josta on tulossa suurempi - kiitos toteutuvien kuntaliitosten. Muutostilanne tuo aina tullessaan mahdollisuuksia aktiiville toimijoille, niille jotka suhtautuvat muutokseen positiivisesti.
Lohjalla on tulevaisuus
Lohja, niinkuin moni muukin suomalainen kaupunki on kokenut paljon muutoksia viimeisten muutaman vuoden aikana ja kaupunkikuva jatkaa muuttumistaan tulevinakin vuosina- asia jonka yllättävä moni täällä asuva tuntuu unohtavan.
Siinä missä kaupunkimme muuttuu, muuttuvat myös monet yritystoimintaan liittyvät perustekijät kuten lait ja asetukset mutta myös ennenkaikkea yrityksiämme ympäröivä maailma.
Muutama vuosi sitten jos yrittäjä aloitti oman yritystoiminnan, oli esimerkiksi kilpailutilanteen analyysi kohtuullisen helppoa tehdä. Entä nykypäivänä? Kuinka moni meistäkään on tehnyt kilpailija-analyysiä siten, että on sisällyttänyt siihen myös internetistä löytyvät kilpailijat?
Lohjan Laurea julkaisi 2010 tutkimuksen alueemme ikäihmisten nettikäytöstä ja sen perusteella noin 40% ikäihmisistämme käyttää nettiä - luku on huomattavasti alhaisempi kuin muualla Suomessa keskimäärin. Mikä tilanne sitten on arvoisten yrittäjiemme piirissä? Tein tuossa työharjoittelijani kanssa empiirisen tutkimuksen Lohjan Yrittäjien jäsenistöstä ja tässä hieman tuloksia: kävimme läpi noin 700 jäsentämme ja vain 48%:lla löytyi kotisivut ja puolueettoman raadin mielestä näistä 57% oli tavalla tai toisella päivityksen tarpeessa - eli mikä on meidän oma nettikäyttäytymisemme?
Silloin kuin suurin osa meistä laittoi yrityksensä pystyyn, ei ollut kännyköitä, ei nettiä, ei facebookia eikä tekstareita - elimme täysin erilaisessa maailmassa, jossa yritysten välinen kilpailutilanne oli aivan erilainen. Myöskään koulutuksemme ei voinut tuntea niitä asioita, jotka ovat tämän päivän todellisuutta yritysmaailmassa.
Mitä tästä seuraa?
Ei riitä että pidät itsesi positiivisena ihmisenä, että teet oman työsi vaan sinun pitää yrittäjänä huolehtia myös omasta itsestäsi, pitää lomaa, huolehtia ”päästäsi” sillä nämä uudet tekniikat, kännykät, internet, eivät ”aukene” itsestään vaan niihin tulee paneutua ja miettiä, mitä ne oikeasti merkitsevät omalle yritykselle, mihin kaikkeen ne vaikuttavat, missä kaikessa pitäisi olla mukana?
Tapasin itse juuri uuden yrittäjän, joka kuitenkin lähestyy jo 50-vuotispäiviään, hän sanoi hyvin, että hän kuuntelee ja kyselee paljon teineiltä, koska nämä elävät nykypäivää ja heissä on tulevaisuus. Meidän yrittäjien ostajat nuorentuvat, ja he osaavat käyttää nykytekniikoita, joista me emme välttämättä osaa. En tarkoita tällä kirjoituksella sitä että jokaisen pitäisi laittaa heti oma firma nettiin ja kaikkeen mahdolliseen vaan ottaa aikaa itselleen ja sieltä löytyneen energian avulla tarkastalle omaa toimintaansa kriittisesti.
Suhtaudu näinä kylminä talvi-iltoina elämään positiivisesti, kuuntele ystäviä, löydä haasteita myös yritystoiminnan ulkopuolelta ja pyri verkostoitumaan muiden yrittäjien kanssa myös oman toimintaympäristösi ulkopuolelta.
Lohjalla on parisen tuhatta yrittäjää, meissä on voimaa toimia yhdessä mutta siihen tarvitaan teitä kaikkia, paikallisten yrittäjien kommentteja, ideoita, osallistumista. Vaikka Suomella ja Euroopalla ja vaikka koko maailmalla olisi tiukkaa, ei se tarkoita että meillä pitäisi mennä yhtä huonosti. Naapurikaupunkiin tuli kerralla reilut 1000 työtöntä, Lohja on kokenut sen jo aiemmin (Oy Lohja Ab), nyt on meidän vuoromme nousta voittajaksi!

Kommentoi